Vuosaari-info
Kadunnimet | Vuosaaren kadut |
| (päivitetty 14. huhtikuuta 2007) |
|
VUOSAARI, KAUPUNGINOSA 54 (lopussa luettelo Vuosaaren kadunnimistä) Vuosaaren nimistöstä Nykyisin Vuosaaressa on miltei 300 kaavaan merkittyä nimeä. Kaavanimet ovat syntyneet sitä mukaa, kun Vuosaarta on suunniteltu ja rakennettu. Porslahdessa voi puolestaan kuljeskella vaikka Kultakutrinkujalla tai Pilvilinnankadulla. Nämä nimet ovat kummunneet Topeliuksen saduista. Vuonna 1998 tuli kuluneeksi 100 vuotta Topeliuksen kuolemasta, mikä vaikutti aihepiirin valintaan nimistötoimikunnassa 1997. Mutta kyllä itse Topeliuskin on Vuosaaressa vieraillut. Meri-Rastilan nimistö on syntynyt pääosin 1990-luvun alussa. Se on johdettu purjelaivan osien nimistä, esimerkiksi Haruspuisto ja Märssykuja. Harus tarkoittaa purjealuksen mastoja ja keula-puomia tukevaa köyttä ja märssy aluksen mastossa olevaa puoliympyrän muotoista lavaa. Lisäksi alueella on käytetty kalastusvälineiden nimiä, esimerkiksi Kohopolku ja Rysäkuja. Viimeisimpänä suurimpana alueena nimiä on luotu Aurinkolahteen. Pauligin kahvipaahtimo on innoittanut nimeämään paikkoja niin kahvin kuin mausteidenkin mukaan (Kahvikatu, Inkivääri-kuja ja Pomeranssipuisto). Lisäksi nimistöstä nousee esiin vanhojen tilojen ja huviloiden nimiä (Henriksberginkuja). Ruusujen mukaan nimetyt kadutkin (Nukkeruusun-, Villiruusun-, Juhannus-ruusunkuja) liittyvät alueen historiaan, sillä niiden taustalta on alueella sijainnut ruusutarha. Vuosaaren nimistöstä nousee selvästi esiin paikallisuus ja historia. Nimistössä elää niin muisto Porslahden ratsutilasta (Porslahdentie) kuin kalkkitehtaasta (Kalkkihiekantie). Mieleenpainuva Tyynylaavantie puolestaan kertoo geologisesta historiasta. Tyynylaava on vulkaaninen kivilaji, jota tavataan mm. Uutelan ulkoilualueelta. Paikallisista vaikuttajista nimistössä on muistettu Matti Ilveskorpea, jonka mukaan Ilveskorvenpuisto on nimetty. Lisäksi nimensä kartalle ovat saaneet Gustav ja Bertha Paulig sekä Ivan Falin, joka on alun perin palstoittanut myynyt huvilatontteja Aurinkolahden alueella. (Lähde: nimistönsuunnittelija Hanna Ikonen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. /Siku Jyrkänne)
Topeliuksen saduista Adalmiinankatu Hyrräpuisto Kukkavallankuja Kultakutrinkuja Lintu Sininen Pilvilinnankatu Pilvilinnankuja Rasavilliuksen metsä Rasavilliuksenkuja Refanutinpolku Ruusuhelmenkatu Sammalparrankuja Sampo Lappalaisen katu Siniaallonkuja Tähtisilmänkuja -------------------- Airoparinkuja Airoparinpolku Airoparintie Astrakaaninkuja Aurinkolahden puistotie Aurinkoranta Aurinkotuulenkatu Bertha Pauligin katu Eteläloisto Eteläreimarintie Fokkakuja Fokkapolku Fokkatori Fotängeninpolku Furumonkuja Golfaajanraitti Gustav Pauligin katu Haapasaarenpolku Haapasaarentie Halkaisijanpolku Halkaisijantie Hankainpolku Hankaintie Harbonkatu Haruspolku Haruspuisto Harustie Havukuja Helleaukio Hellekuja Henriksberginkuja Heteniitynpolku Heteniityntie Hevossaarentie Hiekkajaalanpolku Hiekkajaalanpuisto Hiekkajaalanranta Hiekkajaalanranta Hiekkalaiturinaukio Hiekkalaiturinraitti Hiekkalaiturintie Hiidenmaankatu Iiluodonpiha Iiluodontie Ilveskorvenpuisto Inkiväärikuja Ison Kallahden puisto Isonmastonkuja Isonmastontie Isonvillasaarentie Itäreimarinkuja Itäreimarintie Ivan Falinin kuja Ivan Falinin puisto Jaluspolku Kahvikuja Kaivonkatsojanpolku Kaivonkatsojanpuisto Kaivonkatsojantie Kalkkihiekankuja Kalkkihiekanpolku Kalkkihiekantie Kalkkihiekantori Kallahdenraitti Kallvikintie Kanelikuja Karavaanikatu Karavaanikuja Katiskapolku Katiskatie Kauniinilmankuja Kauniinilmanpuisto Keltakanelinaukio Keulapuisto Keulatie Kihnu Kivisaarenpolku Kivisaarentie Kohopolku Koukkupoika Koukkusaarenpolku Koukkusaarentie Kultahiekanpuistikko Kuntopolku Kurkimoisio Kurkimoisionkuja Kurkimoisionpuisto Kuusiaita Käärmeniementie Käärmeniempolku Laiturikuja Laituripolku Laivanrakentajanpolku Laivanrakentajantie Leikosaarenkuja Leikosaarenraitti Leikosaarentie Leppäniementie Lillkalvikinpuisto Ljunghedankuja Lohikallionranta Lokikirja Lokipolku Lokitie Lokkisaarenpolku Lokkisaarentie Länsireimarintie Maakaasukatu Mailapojanpolku Majakanvartijankatu Marielundin puistotie Marielundinpuisto Maustetehtaankatu Melakuja Melatie Melontakuja Merenkulkijankatu Merenkulkijankuja Merikorttikuja Merikorttitie Meri-Rastilan kuja Meri-Rastilan tie Meri-Rastilan tori Mokkakuja Mosaiikkipolku Mosaiikkipuisto Mosaiikkiraitti Mosaiikkitori Muhu Muskottikuja Mustalahdenpolku Mustalahdentie Mustankivenaukio Mustankivenkatu Mustankivenpolku Mustankivenpuisto Mustankivenraitti Myrskykuja Mäkikallionkuja Märssykuja Naissaarenraitti Naurulokinpolku Neitsytsaarentie Niinisaarentie Nukkeruusunkuja Nuottaniementie Ole Kandelinin aukio Ole Kandelinin puisto Omenamäenkatu Omenapuisto Osmussaarenkuja Pallokuja Peräsinpolku Peräsintie Pienen Villasaaren kuja Pienen Villasaaren tie Pilssikuja Pippurikuja Pohjavedenaukio Pohjavedenkatu Pohjavedenkuja Pohjavedenportti Pohjavedenpuisto Pohjavedenraitti Pohjoisloisto Pohjoisreimarintie Poijukuja Poijupolku Poijutie Pomeranssikuja Pomeranssipuisto Porslahdenkuja Porslahdenpolku Porslahdenpuisto Porslahdentie Prammikuja Prammipolku Puhospolku Punakanelinkuja Punakivenkuja Punakivenpolku Punakiventie Purjepolku Purjetie Pursilahdenranta Rahtarinaukio Rahtarinkatu Ramsinnimentie Rantakivenpolku Rantakiventie Rantapaadentie Rastilanaukio Rastilankallio Rastilanmäki Rastilanpolku Rastilanraitti Rastilantie Retkeilijänkatu Retkeilijänkuja Rikipolku Ruhnunkuja Ruusuniemenaukio Ruusuniementie Rysäkuja Rysäpuisto Saarenmaankatu Satamasaarentie Sikuripuisto Sokeritori Solvikinkatu Solvikinkuja Solvikinpuisto Sorapolku Soutukuja Sudenkuoppa Sumujenaukio Sumukuja Svartvikinkuja Syysviirunkuja Tryvikintie Tuonilmaisentie Tyynylaavantie Täkykuja Ulapparaitti Ulappasaarentie Ullaksenpuisto Ullaksenraitti Urheilukalastajankuja Uutelantie Valkopaadentie Vanhankallionkuja Vanhankallionpuisto Vaniljakuja Vannastie Vanttikallio Vanttitie Varjakanpuisto Varpepolku Vedenottamonpolku Vedenottamontie Venemestarinkuja Venemestarinpolku Venemestarintie Verkkopolku Verkkotie Viheriöpolku Villiruusunkuja Voimalakatu Vormsi Vuoraitti Vuosaaren puistopolku Vuosaaren satamatie Vuosaarentie Vuotie |