Vuosaari-info
Vuosaari-kaupunki meren rannalla | Vuosaari-kaupunki meren rannalla |
| (päivitetty 9. maaliskuuta 2006) |
Vuosaari - Kaupunki meren rannallaVuosaaressa asutaan meren, laajojen virkistysalueiden ja monipuolisten palveluiden äärellä. Vuosaaresta tuli yksi Helsingin asuntorakentamisen painopistealueista 1990-luvulla Meri-Rastilan ja Kallahden asuntoalueiden rakentamisen myötä. Suurien aluekokonaisuuksien rakentaminen on jatkunut 2000-luvulla Rastilankalliossa, Vuosaaren keskustassa ja Aurinkolahdessa. Merellisten kerrostaloalueiden lisäksi Vuosaaren on rakennettu ja rakennetaan uusia pientaloalueita mm. Ramsinrantaan ja Keski-Vuosaareen. Vuoden 2004 alkaessa Vuosaaressa asui noin 31 000 asukasta ja ennuste vuodelle 2010 on noin 38 000. Vuosaaren asuinalueista on järjestetty useita suunnittelukilpailuja. Helsingin kaupunki keskittää tavarasatamatoiminnot Vuosaaren rakennettavaan uuteen satamaan. Sataman rakentaminen on aloitettu Vuosaaren itäosassa entisellä telakka-alueella vuonna 2003 ja uusi satama otetaan käyttöön vuonna 2008. Satama ja sen yhteyteen suunniteltu työpaikka-alue muodostavat tulevaisuudessa merkittävän työpaikkakeskittymän. Myös Vuosaaren keskusta tarjoaa yrityksille edullisen sijainnin aivan metroaseman äärellä. Satama-alueen naapurissa toimii maakaasuvoimala, jonka osuus Helsingin koko energiantuotannosta on yli 50 %. Vuosaareen on erinomaiset liikenneyhteydet. Helsingin keskustan suunnalta Vuosaareen saavutaan metrolla tai Kehä I/ Vuotietä pitkin. Metro aloitti liikenteen vuonna 1998. Vuotien miljöötä leimaa ympäristöteos "Vuotien valot": rei'itetyt valopylväät reunustavat rivistöinä tietä. Tulevaisuudessa Vuosaaren satamaa varten rakennettavat liikenneyhteydet kytkevät Vuosaaren rautatieverkkoon sekä Kehä III:n välityksellä mm. Helsinki-Vantaan lentoasemaan. Vuosaari on merellinen ja luonnonläheinen kaupunginosa. Meri ympäröi Vuosaarta kolmelta suunnalta ja rannat on varattu enimmäkseen yleiseen käyttöön. Vuosaaressa toimii viisi pienvenesatamaa, ja uusia rakennetaan Aurinkolahteen ja Vuosaarenlahdelle. Uimarantoja on Rastilassa, Kallahdessa, Kallahdenniemellä, Uutelassa ja Aurinkolahdessa. Vuosaaressa on monipuolinen luonto, useita luonnonsuojelualueita ja kaksi Suomen Natura 2000-verkoston kohdetta: Kallahdenniemi ja Porvarinlahden lintuvesialue yhdessä Mustavuoren lehdon kanssa. Puistot, ulkoilu- ja liikunta-alueet sekä metsät ja muut luontoalueet muodostavat monipuolisen virkistysalueverkoston. |